LATEST NEWS

Kipu orgasmin jälkeen www iskuri net

kipu orgasmin jälkeen www iskuri net

Voiskohan asiaan vaikuttaa se että tota orgasmin jälkeistä vatsakipua esiintyy lähinnä paria päivää ennen menkkoja? Mullakin tulee sellasia menkkakipua vastaavia kipuja orgasmin jälkeen, ja lähinnä vain ennen kuukautisia. En ole osannut siitä huolestua, koska se liittyy selvästi kuukautisten lähestymiseen. Olen ajatellut, että kohtu ehkä vaan jotenkin "erehtyy" supistelemaan kun menkat on niin lähellä. Kovin pahoja menkkakipuja minulla ei nykyään ole. Joskus satunnaisesti saattaa ollakin, kun taas joskus en tarvitse mitään särkylääkkeitä.

Silloin kun tarvitsen, selviän perus ibuprofeenilla. Mulla myös, mutta ne eivät rajoitu aikaan ennen kuukautisia Kiva kun näin viime yönä just jotain "märkää unta" ja sain orgasmin, niin kiva herätä kun yhtäkkiä vatsa alkaa krampittamaan niin paljon että joudun ottamaan särkypillerin!

Tätä nyt jatkunut jo jonkun aikaa kun ajattelin että varmaan menee ohi.. Kai se tarvis käydä kyntsalla tutkituttamassa jos se onnistuisi ronkkimaan vastauksia. Kertokaa tänne ihmeessä jos on teillä todettu jotain mikä tämän aiheuttaa!

Piti vielä sanomani että just vähän aikaa sitten testattiin klamydiat ja tippurit eikä ollut mitään Tämä kipu vain tulee orgasmin jälkeen, välillä pienenä ja välillä vähän isompana. Jostain luin jonkun epäilevän, että miehen penis kävisi liian syvällä emättimessä ja että sen takia naisen maha kipuilisi. Hengitykseni kävi raskaaksi ja syväksi ja tunsin suurta halua tuota outoa, vanhaa miestä kohtaan.

Syke pillussani kävi melkein sietämättömäksi. Olin juuri koskemassa pakottavaa pilluani, kun tunsin miehen kädet haaroissani. Kumartuneena hiukan, hänen kätensä saavuttivat reisieni sisäpuolen ja taidokkaasti hän hyväili reisiäni siirtyen ylöspäin alushousuilleni asti.

Katsoin miestä silmiin ja sain kutsuvan katseen. Kumarruin itsekin hieman ja rohkenin siirtää käteni hänen housujen etumukselle.

Housuissa sojotti mahtavin kyrpä, mitä olin ikinä nähnyt ja tunsin miten pilluni kostui entisestään. Kuvittelin, miten pieneen ja tiukkaan pilluuni mahtuisi tuollainen kalu Kuljetin kättäni edestakaisin hänen housujensa päällä, ja samaan aikaan mies siirsi hamettani ylöspäin vyötärölleni. Ohuet alushousuni joustivat, kun mies ahnaasti työnsi kätensä niiden alle.

Inahdin kuuluvasti, kun mies kosketti vaativasti pilluani. Olin varma, että naapuri-pöydässä arvattiin mitä keskenämme teimme. Se ja aika menetttivät merkityksen, kun mies alkoi hieromaan yhdellä sormella klitoristani ja toisella työntelemään sisään ihanan märkään pilluuni.

Hänen mahtava kalunsa kasvoi entisestään, kun hieroin edelleen etumusta. Tilanne, jossa olin, oli niin erikoinen ja kiihottava, että jo se sai minut melkein tulemaan. Kun mies vielä hieroi ja nai minua sormillaan nyt jo täydellä vauhdilla, olin valmis saamaan orgasmini.

Yritin vetäytyä pois mutta mies sai minut katseellaan pysähtymään. Hän katsoi ohi minun vieressä sijaitseville hisseille ja ymmärsin mitä hän tarkoitti. Kuin unessa siirryin hissiaulaan miehen seuratessa minua. Pilluni sykki koko ajan ja hengitykseni oli pinnallista ja kiihtynyttä.

Ovien sulkeuduttua mies painoi "seis" -nappulaa. Mies työnsi minut hissiseinää vasten, veti hiuksista taaksepäin ja nosti samalla toisella kädellä hameeni ylös. Eli taitaa olla ihan yleismaailmallinen ilmiö tämä läheisyyden ja hellyyden osoitusten vähäisyys.

Hienoa keskustelua "universaalista" ihmisten välisestä rakkaudesta: Molempien kanssa halataan tavatessa ja erotessa. Koskaan siinä ei ole ollut mitään seksuaalisväritteistä. Uskon, että sen vaan tietää, siis jos tuntee toista kohtaan vain ystävällistä lämpöä, voi huoletta halata. Uskon myös, että halauksen laatu välittyy toiselle osapuolelle.

No, nyt kun sain lopulta kielenkannat auki, niin kirjoitan sitten nähtävästi ihan-koko-ajan ; Hesake mainitsi olevansa perusrehellinen itselleen Käsite kalahti ja minä älähdän: Minäkin haluaisin ajatella olevani rehellinen niin itselleni kuin muillekin, mutta joudun tässä suuntautuneisuuskysymyksessä miettimään asian uusiksi. Erityisesti tulee mieleen juuri ne halaustilanteet tai saunaillat tmv. Välillä olen niin hämmennyksissä asian suhteen, että kieltäydyn esim. Totta kai joskus on ollut puhetta ihmissuhteista, perhesuunnitelmista jne.

En tiedä sitten, aavistelevatko lähipiirin ihmiset jotakin, mutta eivät vain halua suoraan kysyä. Tulee sellainen "roskat maton alle" -olo, enkä tiedä, kauanko jaksan peitellä sisintäni. Useinhan kuulee, että ihmiset kertovat aavistaneensa asian, kun joku on niin sanotusti tullut heille kaapista. Se on kai toisaalta helpotus, mutta toisaalta vähän typerryttäväkin ajatus No eihän se kai niin voi mennä, ainakaan aikuisten ihmisten kesken.

Amanda sanoi uskovansa, että halauksessa tunnelma välittyy toiselle osapuolelle. Olen samaa mieltä, vaikka ihastumisen huumassa yritän tulkita asioita yltiörealistisesti. Yritän tolkuttaa itselleni, ettei esim tietynlainen kosketus mitään merkinnyt, vaikka vastaavanlainen ele miehen tekemänä olisi ollut vain yhdellä tavalla tulkittavissa! Toisaalta olen itse pyrkinyt koskettamaan tietoisen tulkinnanvaraisesti ja toisinaan tietysti ihan reilun ystävällisesti Ota tästäkin nyt sitten selvää Solo Otra Vez, en minäkään ole kaikille tullut kaapista ulos, en edes työpaikalla, mutta luulen että aavistavat.

Ajattelen että eihän heterotkaan julista: Muutamat tietävät ja kokevat, että olen ihan sama ihminen kuin ennenkin joten mikään meidän välillä ei ole muuttunut. Nämä muutamat ovat läheiset ystäväni. Mutta olen kokenut samoin kuin sinä ; 'enkä tiedä, kauanko jaksan peitellä sisintäni', tästä johtuen en halua enää olla kauan epävarmuudessa jos kohtaan henkilön ja aistin hänen olevan minusta kiinnostunut , niin kysyn vaikka huumorin varjolla onko hänellä minuun kohtaan suurempaakin kiinnostusta.

Etenkin jos itse myös olen kiinnostunut. Minäkin olen joutunut kertomaan tekosyitä miksi en ole ollut halukas lähtemään yhdessä viettämään iltaa. Tämä taival on välillä takkuilevaa mutta aina jotain kehitystä itseni kohdalla kuitenkin on tapahtunut. Marianna, tuolta minustakin nykyään tuntuu niin kuin sanoit, että "Olen huomannut sen vaikuttavan myös omaan käytökseeni niin, etten uskalla halailla heteronaisystäviäni niin paljon kuin usein mieli tekisi, etteivät he saa sellaista väärää käsitystä, että yrittäisin jotenkin lähennellä ja olisin heistä seksuaalisesti kiinnostunut.

Vaikka moni ei vielä suuntautumisestani tiedäkään. Mutta mietin jopa niinkin että sitten kun joskus tietävät Pitäisi varmaan vaan unohtaa tuollaiset oman pään sisäiset ongelmat. Absolutelygorgeus, yhdyn mielipiteeseesi siinä että toinen, aivan uusi tuttavuuskin, voi aistia jopa ihan tapaamishetkellä, meidän suuntautumisemme.

Itse koen että sisältäpäin viestitän tiedostamattakin jonka toinen, herkkä aistinen, vaistoaa. Näin on tapahtunut usein. Omalta osaltani voin sanoa, että ystävyys katosi sillä hetkellä kun mukaan tuli muuta. Siis tokihan se oli jatkuvasti läsnä kun vietin aikaa tämän erityiseni kanssa, mutta samalla myös tunsin jollain tavoin pelkoa ystävyyden menetyksen muodossa, ja etenkin mikäli suhteellemme tapahtuisi jotain ja sillehän tapahtui.. Periatteessa vanha sanonta 'ystävyyttä ei pitäisi sotkea rakkaudella' pitää kyllä hyvin kutinsa; toinen kärsii aina.

Toisaalta eipähän nuo asiat kenellekään suunnitellusti varmaan tapahdu. Läheisyyydestä oli myös tässä puhetta. Itse koin tämän naisystäväni kanssa erityisen ihanina yhteiset hetket kun sai vain pitää lähellä, silittää hiuksia ja tuntea ruumiinlämmön, tuntea hengityksen menevän sisään - ulos. Tämän naiseni kanssa taasen tuntui, että aika pysähtyi, eikä kumpikaan halunnut pois siitä.

Se oli niin ihanaa.. Ymmärrän sinua ja ikävääsi niin hyvin, Metropole. Sait muistot palaamaan taas minunkin mieleeni. Itse koin täsmälleen samoin kun olin sylikkäin rakastani vasten. Sanoin on vaikea kuvata sitä syvää lepoa, mitä siinä tunsin. Lepäsin hänessä ja hän minussa. Olisin voinut pidellä häntä siinä loputtomasti Painiskelemme samoissa tunnetiloissa, Julie..

Kun luin aiemman kirjoituksesi ystävästäsi ja mitä kerroit kosketuksista, pitkistä haleista jne. Niin oli kuin omasta elämästäni. Samat tunteet, samat ajatukset, sama.. Meitä on niin monenlaisia, monen ikäisiä, monen näköisiä, monesta eri suunnasta. Tunteet kuitenkin niin samanlaiset, yhteneväiset. Olueni kyynelillä suolaan, pisara pisaralta.

Olen nyt 37 v elämää elellyt. Aina välillä on vastaan tullut kysymys, entä jos mä olenkin.. Oli jo vaihe, että kerroin ystävilleni ja äidillekin, että mä muuten sitten olen.. Vastaanotto oli, että ihan ok. Olin valmistautunut kaikkeen muuhun.

Sitten oli liikaa yrittämistä. Täytyy, täytyy, haluan kokea.. Tyhjä jäi käteen ja palasin hakkaamaan päätä seinään. Nyt sitten peili näytti taas, että riittää tuo, se ei ole sua. Nyt en yritä, sallin tapahtua sen mitä on tapahtuakseen, mutta en enää suostu hakkaamaan päätä seinään miehen kanssa. Itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Lapsena suurin haaveeni oli löytää mies, saada monta lasta ja olla perheen keskellä. Yksinäinenkin niin kauan, kunnes itseni ja kaikki puolet itsessäni lopulta hyväksyn.

Menevät eri suuntaan kuin itse ajattelin. Entä nyt, mistä uusia ystäviä? Baareissa en viihdy, mutta jossain tapahtumassa olis kiva käydä. Hei Toiveikas, hienoa että olet päättänyt tutustua itseesi ja tuntemuksiisi ensin. Minä myös meinasin sortua tähän pakkoyrittämisen ja kokemisen ajatusmaailmaan, mutta onneksi olosuhteet ovat olleet sitä vastaan ja ehdin ajatella asiaa tarkemmin.

Nyt yritän vain kokea itseni ja opetella tietämään omat haluni ja toiveeni, mutta tietysti aina silmät auki kuljen.. Olen jo muutamia kuukausia seurannut hiljaa teidän keskusteluanne ja nyt päätin, että on aika ainakin kertoa Teille, miten hienoa on, että jaatte kertomuksenne muiden kanssa ja huomata, että on muitakin, jotka kamppailee tuntemuksiensa kanssa.. Hienoa, tervetuloa, te uudet, Toiveikas ja Arctic Cat mukaan keskusteluun.

Näin yön hiljaisina hetkinä.. Päätin, että ei tämä anna jos ei otakaan Ehkä voisin avautua nyt tai sitten ei koskaan.. Ehkä olisikin hyvä, että kertoisin miltä tuntuu.. Ehkä Te kanssasisaret osaisitte kuitenkin kommentoida asiaa jotenkin päin..

Tiedä häntä, mutta ehkä yritys palkitaan tai sitten ei.. Oma tarinani ei ehkä ole juuri sellainen, kuin joillain teistä on ollut, mutta ainakin joissain tapauksissa, löydän yhtäläisyyksiä.. Ainakin tunnetasolla olen ollut huomaavinani, että sellaisia löytyy..

En tiedä, olenko myöhäänherännyt tai ehkä olen ollut hereillä ymmärtämättä sitä jo montakin vuotta.. Mutta kätkenyt itseni valtavirran mukana, uskaltamatta olla se mikä olen.

Toisaalta en ehkä edes osaa, ainakaan juuri nyt, sanoa mikä olen. Onkohan se edes tarpeellista? Hän oli siinä mielessä ainutlaatuinen, että tajusi asian. Melkein ennenkuin minä tajusin.. Hän oli aivan ihana, halusi jutella kanssani asiasta eikä torjunut minua.

Hän halusi jutella ja minähän olin ihan että What the fuck? Hän se minuun istutti ensin ajatuksen, että olisin ehkä kiinnostunut sekä naisista että miehistä.. Olin ensin ihan puulla päähän lyöty ja kielsin asian, mutta kun keskustellimme asiasta muutamaan otteeseen, niin tajusin, että ehkä näin voisikin olla..

Mitä se sitten tarkoittikaan olla BI? Näitä keskusteluja käytiin usempaan otteeseen ja sitten tuli SE ilta, jolloin SE tapahtui.. HÄN nimittäin suuteli minua! Se tuli ihan puun takaa, yhtäkkiä, kun vein hänet kotiin. Olisin tahtonut uusinnan, vain varmistaakseni sen, että mitä tunsin.. Pahaksi onneksi juuri silloin Hänen poikaystävänsä ilmaantui pihalle eikä ns, uusintaan ollut juuri silloin minkäänlaista mahdollisuutta..

Ajoin kotiin kuitenkin ns. Muistelin sitä hetkeä pitkään. Tämän tapahtuman jälkeen tajusin, että tunteeni häntä kohtaan oli enemmän kuin mitä ystävää kohtaan tunnetaan ja uskoin että hän myös tunsi EHKÄ jotain minua kohtaan. Tuon illan jälkee tuli muutama kerta jolloin pusuttelimme, ehkä se oli kuitenkin enempi minun aloitteesta kuin Hänen. Ja viimein uskaltauduin ns. Vastaukseksi sain, että olin Hänelle tärkeä, mutta että mitään ns. Hän kyllä tykkäsi minusta jne. Olin silloin ihan lyöty.

Ja päätin, että ei ikinä enää tällasta sydänsurua. Sitä ei kestä kukaan. Ajattelin myös, että tämä nyt vaan oli tällainen kokemus.. Että eipä siinä mitään. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja hän menikin sitten aikanaan naimisiin poikaystävänsä kanssa ja minä olin ensimmäisten joukossa onnittelemassa heitä.

Hääpäivänä totesin Hänen poikaystävälleen, että pidäkin huolta tuosta aarteesta, mikä sinulle on annettu! Mies tuumasi, että tottakai! Tuntui kuitenkin jotenkin oikealta, että he saivat toisensa.. Toisaalta itsessä asui suru, koska tiesin, että näin päättyy omat toiveeni siitä, että Hän mitenkään voisi olla minusta kiinnostunut, saati sitten Minun..

Sitten tapahtui jotakin kummaa.. Ehkä pakenin tilannetta, ehkä en, mutta muutin muutamaksi vuodeksi toiselle paikkakunnalle. Näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä se oli pakenemista tilanteesta, johon olin ajautunut.

Että rakastin jotakin, joka EI missään nimessä koskaan voisi olla minun. Olihan Hän niin antanut minun myös ymmärtää vaikkakin olimme oikeasti edelleen pysyneet ystävinä. Ajattelin silloin, kun muutin, että nyt voin aloittaa ns. Unohtaa Hänet ja palata takaisin heteroelämään. Melkein ensimmäisenä päivänä uudella paikkakunnalla, ihastuin jälleen..

Ensin en sitä edes ymmärtänyt itse, mutta vähitellen se valkeni minulle. Meistä tuli todella hyvät ystävät ja ymmärsin, että tämä Nainen on minulle erittäin tärkeä. Hänen avioliittonsa hajosi aika pian ja se oli oikeasti kaikken parasta mitä tällle Naiselle juuri silloin olisi voinut tapahtua! Oikeasti voin sanoa, että tämä Nainen on maailman Paras, niin voimakas, kaunis ja rohkea. Tajusin, että ehkä rakastin jälleen, Naista. Olisin voinut seurata häntä mihin vain ja jotenkin taas omassa päässäni kehittelin teoriaa, että tunteeni eivät olleet yksipuoliset.

Ajan mittaan kävi sitten niin, että pariin kertaan sain tai pääsin hänen viereensä nukkumaan. Enkä voinut nukkua silmänräpäystäkään ,koska tämä Nainen oli siinä, ihan vieressä, kosketusetäisyydellä Toisella kertaa jopa panin käteni hänen ympärilleen eikä hän sitä mihinkään siirtänyt siitä. Luulin ja toivoin ja uskoin, että tämä ei voinut olla vain minun kuvitelmaa.. Mutta jälleen totuus valkeni minulle. Vaikka tämä Nainen näytti monta kertaa, että minä olen hänelle tärkeä, niin koskaan, ei koskaan, hän antanut ymmärtää, että minä olisin jotain enemmän kuin ystävä.

Se oli kova pala ymmärtää, mutta tajusin sen sitten, kun tämä Nainen löysi sydämensä valitun ja jälleen olin todistamassa tätä Suurta Rakkautta Miehen ja Naisen välillä. Itse tunsin, että toistamiseen olin saanut sormilleni. Vaikkakin soin tälle Naiselle onnen, ihan oikeasti! Hän, jos kukaan ansaitsi onnen.. Vaikkakin, täytyy myöntää, että olisin ehdottomasti halunnut olla se, joka onnen tälle Naiselle antaa.. Tämä kaikki osaltaan aiheutti sen, että muutin jälleen.

Tulin kotiin, vanhojen Kavereideni luo. Tätä en VOI uskoa! Olimme hiljattain bilettämässä ja jostain kumman syystä seisoimme melko lähekkäin katsomassa esiintyvää bändiä.. Ja minun käteni eksyivät Ystäväni ympärille.. Eikä hän niitä siirtänyt missään vaiheessa pois..

Huomasin ajattelevani tätä tilannetta monesti jälkikäteen ja kaipaavani sitä hetkeä. En oikein tajua mitä tapahtui. Ei kai minulla nyt voi olla Jälleen tunteita ystävääni kohtaan!?!?! Miksi niin kävisi TAAS!? Ei ole kuin ehkä vuosi tai kaksi kun Ystäväni meni naimisiin ja olin todistamassa tätäkin Suurta Rakkautta! Miksi näyttää siltä että Minä aina Ihastun Ystäviini???

Kertokaa viisaammat se minulle! Olen varmaan ihan tollo, pöllö ja kaikkea muuta Mä EN halua tätä! En halua että Aina saan saattaa kaikki alttarille, vaikka suonkin heille onnen!! SE taitaa olla totta, että kun sanaisen arkkunsa avaa, niin tekstistä ei tule loppua Anteeksi te kaikki, että vaahtoan yhtäkkiä näin teille! Kuitenkin näiden vuosien aikan, olen myös ihastunut miehiin!

Olenko siis bi, vaikka kuinka kaipaan Naisen syliin? Ehkä vihjannut joskus, mutta kukaan ei ole ehkä käsittänyt tilannetta, tai mistä minä tiedän.. Kiitos kuitenkin niille, jotka jaksoivat lukea ihan loppuun tämän kummallisen avautumisen Tervetuloa Arctic Cat ja kiitos tarinastasi ja avautumisestasi.

Tarinasi ei ihan hirveästi poikkea esim. Tosin sinussa näen paljon sitä, mitä tämä oma erityiseni oli minulle. Tosin hän oli se, joka minut jätti, vaikka olisin tehnyt hänen vuokseen mitä tahansa. Kenties sen aiheutti tiivis yhdessäolomme.

Olimme aluksi ystäviä lasten harrastusten kautta, ja kun vain viihdyimme toistemme seurassa, tapasimme yhä useammin ja asiat johtivat sitten 'syvempään' ystävyyteen. Kun nyt asiaa olen ajatellut, niin olen kyllä aiemminkin tuntenut vetoa joihinkin naispuolisiin ystäviini, mutta sen olen itseltäni kieltänyt ja sulkenut mieleni muunlaisilta ajatuksilta kuin 'vain' ystävyys.

Omalta osaltani olen kyllä nyt hyväksynyt ajatuksen, että rakkaus tulee, jos henkilökemiat kohtaavat; täysin riippumatta siitä onko kyseessä mies, nainen, ystävä vai kadunmies. Ystävyys vain usein lopahtaa kun rakkaus tulee mukaan, ja jos rakkaus päättyy ei ole enää ystävyyttäkään.

Ainakin näin kävi omalta osaltani. Yritin oman erityiseni kanssa asiasta neuvotella, mutta hän oli hyvin ehdoton, ettei halua enää olla minkäänlaisissa tekemisissä kanssani. Mutta siis ymmärrän hyvin tuskaasi, jos olet vielä pystynyt jatkamaan ystävyyttä näiden henkilöiden kanssa oltuanne välillä jotain muutakin.

Joudut olemaan sivustakatsojana, kun sinun pitäisi itse olla osallisena. Yrittää olla ystävä, kun mieli menee omia polkujaan. Joudut vain katsomaan, kun haluaisit koskea.. Tämä kaikki on niin tuttua.

Mutta mitään yksioikoista vastausta ei varmasti ole siihen, että miksi näin käy. Varmasti jossakin on henkilö, joka tuntee myös samoin Sinua kohtaan, älä menetä toivoasi. Arctic Cat, mä oon kans ollut rakastunut heteroystävääni. Voin vaan kuvitella, miten raskaalta sen on täytynyt tuntua katsoa vierestä, kun ystäväsi on mennyt toisen kanssa naimisiin. Mun rakastettuni oli sinkku, mutta sillä oli kovasti vientiä miesten taholta, milloin mitäkin epämääräistä säätöä.

Hän avautui näistä jutuista usein minulle, olinhan hänelle läheinen luottoystävä, ja voi vitsit, miten mustasukkaiseksi mä oloni joskus tunsin. Ajattelin kyllä järjellä, ettei mulla ole mitään oikeutta olla mustasukkainen. Koska me kaksi emme seurustele, ja hän on sanonut, että voi olla mulle vain ystävä, tottakai hänellä on oikeus tapailla ja harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa. Mutta en silti voinut tunteilleni mitään.

Kun ystäväni sitten myöhemmin löysi miehensä, tunteeni olivat onneksi jo haalistuneet takaisin ystävyydeksi, ja saatoin olla aidosti iloinen hänen puolestaan. Ystäviä ollaan yhä edelleen. Onhan se jo tilastollinenkin todennäköisyys, kun enemmistö naisista kuitenkin on heteroita. Ehkä tällaisissa "heräämistilanteissa" rakastuukin helposti just ystäviin, koska ystävistä tietää, millaisia he ovat ja tykkää heistä juuri siksi.

Yksipuolinen rakastuminen voi kestää yllättävän kauan, mullakin meni melkein kaksi vuotta päästä siitä yli. Mutta kyllä sä varmasti vielä joskus löydät naisen, jonka kanssa tunne on molemminpuolinen. Hienoa hienoa, paljon uutta väkeä täällä!

Mulla ei ole tullut vielä eteen tuota, että olisin rakastunut syvästi heteroystävään. Ymmärrän, että se voi olla erityisen kipeää, kun kerran ei ole edes teoreettista toivoa. Viime aikoina olen oikeastaan vain nauttinut naisten kanssa kommunikoinnista ihan sellaisenaan enkä ole edes hirveästi omistanut ajatuksia tuolle toivo-asialle, mikä on tietysti helpompaa silloin kun sydän ei oikeasti vuoda verta rakastumisen tähden. Oli toivoa tai ei, niin omassa tapauksessani on varmaan jonkinlaista alitajuista itsesuojelua se, että olen nykyään vaistomaisesti alttiimpi viehättymään nimenomaan niistä naisista, jotka tiedän ei-heteroiksi, ts.

Vaikka tuo nyt oli tietysti vähän hölmösti sanottu, koska eihän rakastumista oikeasti voi tuolleensa säädellä. Tällä hetkellä kuitenkin luulen, että alitajuntani automaattisesti ohjaa minua potentiaalisesti menestyksekkäämpien metsästysmaiden suuntaan. Apua, tulipa taas kauhea lause, parasta päättää tämä juttu tähän! Mulla on nykyään päivä päivältä entistä vahvemmin sellainen olo, että puhun ja ajattelen niin kuin mies Se tuntuu oikealta ololta, joka kuuluu juuri minun omaan naiseuteeni, mutta joskus jo vähän pelkään, että saan jonkun herkän naisen vahingossa kavahtamaan, vaikka oikeasti haluaisin olla naisille pelkästään äärimmäisen hyvä ja hellä.

Piste tähän ja mukavaa päivänjatkoa kaikille. Vaikka on silmät ristissä ja aikainen herätys huomenna. Mutta ei näytä olevan vaihtoehtoa. Ja syy on kokonaan teidän, te ihanat naiset tällä palstalla. Jokainen tarina on kuin suoraan jostain novelli kokelmasta.

Siinäpä jollekin idea toteuttavaksi. Itse olen olen melkein viisikymppinen sinkku, naisista tykkäävä miehiiinkin ihastunut nuorempana ja erityisesti juuri heteronaisiin retkahtava epäonninen tapaus. Ja toisaalta, onko siinä sittenkään mitään eroa, koska ja missä vaiheessa olemme tajunneet olevamme sen mitä oikeasti olemme, koska lesboudessa, seksualismin sekaisessa suossa me rämmimme kaikki täällä.

Nuoremmilla luullakseni on ehkä jo helpompaa. Suhteita minulla on ollut ajoittain aina kun olen antanut hakata päätäni seinään välillä onnistuen, välillä en. Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa suuri rakkauteni oli minua vanhempi, perheellinen, jumalaisen kaunis heteronainen, johon suhde kesti n.

Sitten hän ilmoitti yhtäkkiä, että hän ei itseasiassa ollutkaan lesbo. Tarinaan liittyy kaikenlaista muutakin, jotka ymmärsin myös syiksi, enemmän kuin tuo, että hän yhtäkkiä oli muuttunut minua rakastavasta naisesta vuoden aikana "ei naisista"- pitäväksi. Silti hän piti minua otteessan vuosia suhteen päättymisen jälkeen. Ja koska elättelin aina toiveita hänen suhteensa, jatkoin tuttavuutta, olin apuna jne. Taisipa tämä ensirakkauteni pilatakin minun sitä seuraavan suhteenikin tällä kertaa nuorempaan kokemattomaan hetero naiseen tämä oli taas ihastunut minuuun , koska puhelimessa pyysi, että jättäisin tämän.

En nyt muista syytä, miksi. Jätinkin, osaksi myös omista syistäni. No, tämä nuori nainen meni naimisiin ja sai lapsia. Kolmas jälleen kaunis heteronainen, johon itse ihastuin ja ystävystyin ja ja yhden ihanan viikonlopun vietimmekin yhdessä, mutta hän jo sen jälkeen sanoikin, ettei ole lesbo, sittenkään.

Tarinaa jatkuu hänen osaltaan: Vuoden päästä miehen kanssa Suomeen käymään, tavattiin, piruili, ei mukavaa. Siitä parin vuoden päästä tuli yksin, pyysi anteeksi, halusi maata kanssani, ja sanoi rakastavansa minua, mutta ei voinut jättää miestänsä. Meni kotiinsa, kertoi miehellensä minusta, mies vaati, ettei meidän välillä saanut olla enää mitään yhteydenpitoa. Seuraava heteronainen ihastui ja muuttui lesboksi. Next heteronaisen kanssa suhde kesti viikonlopun.

Ja tätä rataa tässä on menty. Aina uusiin paikkoihin, tilaisuuksiin,juhliin, kokouksiin, konfrensseihin, kursseille mentäessä tiedän, että tulen ihastumaan ja juuri naisiin, jotka taatusti eivät ole lesboja.

Paitsi selittäkää, miten minun tutkani voi olla näin pielessä? Ja sitten he eivät yhtäkkiä olekaan. Tai sitten minun tutkani on niin pielessä kuin vaan olla voi.

Tunnen tai luulen tuntevani, sekoitan omat ihastumistunteeni heidän ystävällisyyteensä luullen sitä ihastumiseksi. Mutta sitten taas voin aistia myös näiden naisten pelokkuuden omia tunteitaan kohtaan. Ja siihen se sitten kiville karahtaa. Koska tämä taitaa olla vähän niinkuin alkoholismi, että sinun on itse se tunnustettava itsellesi, muut eivät voi siihen vaikuttaa. Vaikka niin monesti olisin toivonut. Saatteko selvän, hope so. Suosikki kirjani on muuten Jeanette Wintersonin "Ihoon kirjoitettu", jonka ensimmäiset sanat ovat: Miksi rakkauden hintana on sen menetys?

Nyt juuri olen toivottomasti ihastunut juuri tapaamani nuorempaan naiseen, jonka kaveruuden ottaisin enemmin vastaan kuin että olisin näin toivottoman hassahtuneesti ihastunut häneen. En ole pystynyt suoraan puhumaan hänelle asiasta, vaikka toki hän on jo sen huomannut ja yrittääkin hieman vältellä minua. Ehkä kerään tässä rohkeutta ja kerron että, sori olen sairastunut, mutta että teen kaikkeni parantuakseni tästä. Eipä jaksaisi näitä ihastumisia enää. Anteeksi, siis ihastuminen on sairaus, tietenkin.

Nämähän kaikki ovat olleet pikku ihastuksia. Paitsi, että toipumiseen on kulunut välillä todella kauan aikaa. No mutta hei Ladyt, koska bile-tapaaminen jarjestetaan??? Vai meneeko ensi vuoden puolelle Poistan ja muokkaan ja vempuloin kirjoitustani. Lähes nelikymppisenä olen löytänyt fyysisen yhteyden naisen kanssa. Olen aviossa miehen kanssa ja meillä on kouluikäisiä lapsia.

Kuitenkin, mitä enemmän asiaa pohdin, olisin valmis jättämään mieheni ja aloittamaan elämän tuon naisen kanssa - jos hän vain haluaisi minut kumppanikseen. Rakastunut en kuitenkaan koe olevani, en ole sekaisin tai hulluna rakkaudesta, mutta haluan suojella häntä, nähdä, että hänellä on kaikki hyvin - ja haluan häntä seksuaalisesti.

Voi hyvän tähden, kuinka sekavaa elämäni onkaan!!! Kiitos että olette olemassa ja että olen saanut jakaa kokemuksia kanssanne! En ole ollut kovin aktiivinen kirjoittaja, mutta lukija kylläkin. Teidän tarinoidenne kautta olen pystynyt jäsentämään kokemuksiani ja tunteitani. Mutta että tunteeni liittyen ystävääni ovat osittain jotain muutakin. Kaipaan turvaa ja jostain syystä se tarve seksualisoituu hänen kohdallaan.

Olen tajunnut että rakastan miestäni ja että kyllä häneltäkin voin saada sitä mitä tarvitsen. Että naisen kosketus kiehtoo, mutta ei niin paljoa että lähtisin rikkomaan parisuhdetta sen takia.

Tällä kertaa ei tarvitse valita toisin. Minulle riittää hyvät ystävät ja platoninen rakkaus. Olen niin sitoutunut parisuhteeseen jossa kaikki on ok. Toivoisinpa että asia olisi noin selkeä omaltakin osaltani kuin mitä aprikoosi kertoi. Tunnen omalta osaltanikin kiintymystä miestäni kohtaan, mutta se mitä jaoin naisystäväni kanssa oli täysin vertailujen ulkopuolella.

Hänen kanssaan kaikki oli jotenkin niin paljon syvempää, aistikkaampaa, kiehtovampaa.. En pystyy millään saamaan samaa tunnetilaa miestäni kohtaan.

En tiedä voinko saada sitä koskaan ketään toista naistakaan kohtaan. Se vain oli jotenkin niin.. Minäkin tunsin syvää kiintymystä ja ystävyyttä miestäni kohtaan ja siksi tuntuikin niin vaikealta etsiä sisältäni totuutta minusta Antaa lupa tuntea ja kuunnella sitten miltä tuntuu. Ja myös uskoa sitä mitä sitten kuulin. Nyt tuntuu omalla kohdallani siltä , että suhde mieheeni oli aina perustunut pääosin ystävyyteen, vaikka aikanaan halusin häntä kyllä myös seksuaalisesti.

Suhteemme oli monella tapaa hyvä ja mietinkin moneen kertaan olinko päästäni vialla kun luovuin kaikesta siitä mitä meillä oli. Jokin oli kuitenkin ratkaisevalla tavalla toisin naisen kanssa. Alusta asti sen aavistin ja mitä enemmän sitä kohti uskaltauduin, sen syvemmin elämäni perustukset rytisivät - ja loksahtelivat kohdalleen.

Koin että siirryin jotenkin epämääräisen ulkopuolisesta sivustakatsojasta yht äkkiä keskelle elämääni. Kyse oli niiiiin paljosta muustakin kuin seksistä.

Mutta kieltämättä sekin oli ihan toiselta planeetalta kuin aiemmat kokemukset miesten kanssa. Ihanan pehmeästä iholla olemisesta vaikka mihin planeettojen kiertoradoille On ihmeellistä rakastaa ja haluta toista niin kokonaisesti, kaikella mitä minulla on, mielellä, sielulla ja keholla!

En ollut ennen tuntenut sellaista. Ja sellainen ihmeellinen, virtaava tasapaino "maskuliinisen" ja "feminiinisen" välillä, kun meissä kummassakin on molempia elementtejä ja ne vaihtavat paikkaa välillämme eri tilanteissa ja hetkissä luontevasti. Ei tarvitse olla mitään rooleja. Voi olla vuoroin kumpaakin, tai yhtä aikaa molempia. Se on ollut hieno löytö. Sol, kuvasit hyvin myös minun tunteita. Winterson on oikeastaan nero kuvatessaan ihastumista, rakastumista, tunteiden sekasortoa, epätoivoa.

Mutta sitten kirjasta löytyy myös ihanaa tekstiä naisen vartalosta; Monet lauseet jäävät elämään ja niihin jää kiinni. Raottavat suuria salaisuuksia nerokkaalla tavalla. Kuten myös tällä palstallakin voi lukea monia suuria oivalluksia, kaikille meille tutuista elämää suuremista kysymyksistä. Muistele tällä hetkellä sinun aikaisempia vaikeita hetkiä elämässäsi. Olet selviytynyt niistäkin hengissä. Ihastuminen ja rakastuminen tunteina valitettavasti taitavat olla vaan veteen piirrettyjä viivoja.

Tai no ei sittenkään. Muumio, jos olet vain ihastunut, taidat kenties hieman vähätellä tunteitasi. Sen sijaan, jos tunnustaisit itsellesi olevasi rakastunut, olisitkin ehkä jo puolitiessä matkalla uuteen suhteeseen, tunnustaisit todeksi tunteet, jotka aiheuttavat sinulle tällä hetkellä oman sekasortoisen tilasi.

Ja siinä se vaikeus onkin. Häpeästä tuleekin mieleen toinen kirjavinkki, Anja Meulenbeltin: Löysin tämä kirjan murrosikäisenä luvulla kotikaupunkini kirjastosta ja melkein salakuljetin sen ulos kirjastosta. Tai ainakin muistan ne hirmuiset häpeän tunteet, kun lainasin sen kirjan. Tämä kirja kertoo perheellisten heteronaisten suhteesta, aivan mielettömän ihanin sanakääntein.

Omaelämänkerronnallinen kertomus nuoresta naisesta. Feminististä tekstiä löytyy hieman myös mutta ainahan voi hieman hypähdellä parhaimmimpiin paikkoihin. Hassua, googletin Anjan ja nyt ensimmäistä kertaa näin hänen kuvansa wikipediassa.

Jos saisin valita olisinko hetero ja lesbo, ehdottomasti haluaisin olla hetero. Elämä olisi helpompaa, eikö? Minuun ovat myös ihastuneet muutamat miehet, ja olen ihastuneet miehiin, mutta seurustelusuhdetta en ole voinut koskaan aloittaa, koska tiesin ja tiedän, että seuraavassa hetkessä voin ihastua naiseen.

Ja se on ollut mielestäni niiden kivojen miesten pettämistä. Kaikki tai ei mitään. Seurauksena olen siis elänyt yksin. No, eipä ole minua onnistanut myös naistenkaan kanssa. Koska olen se mikä olen. Ja toiminut niin kuin olen. Tiedättehän, ei koskaan voi tietää kuka tulee kulman takaa jne. Välillä myös ihan aktiivisesti myös lesbojen joukossakin. Mutta jostain syystä tunnen olevani hieman arka. Pelisäännöt ovat niin kovia. Mutta lyhytaikaisia onnistumisiakin on ollut.

Nyt jo tosin hieman lannistunut, erakoitunutkin, koetan vältellä ihastumisia, mutta kyllä ne aina vaan sitten iskevätkin. Ei voi välttyä niiltä.

Ehkä tuossa voisi teillekin, naiset, olla apua. Moneenko naiseen olette oikeasti olette ihastuneet? Mutta siis Muumio, jolle halusin alun perin kirjoittaa tässä.

Kirjoitan paremmalla ajalla tiivisteytn version uudelleen, jos joku siitä vaikkapa saa jotain: Nyt hyvää yötä - palaan taas: Absolutelygorgeous, onnea niin ihanasta, huumaavasta ja silmiähivelevästä näystä! Kiitos sinulle hesake sympatiasta. Kaikkia noita asoita olen hiljaa mielessäni pohtinut, ja kaikki vaihtoehdot käynyt mielessäni läpi.

Niin vain olisin halunnut hänet nähdä ja keskustella asioista aikuisen sivistyneesti.. Kaiken ikävän tapahtuneen jälkeen en siltikään osaa häntä kohtaan kohdistaa vihaa. Luoja kuinka sitä haluaisin, koska se voisi tuoda armeliaan helpotuksen tähän henkiseen palovammaan, mutta en vaan pysty. Kaikki mitä hänestä näen mielessäni on meidän ihanat kauniit hetket yhdessä, hänen valloitava hymynsä,herkkä kosketuksensa, ihan kaikki hänessä Kaikki se hyvä mitä oli.

On niin käsittämätöntä kuinka kaikki kääntyi päälaelleen häviävän pienessä hetkessä. Kaiken tämän jälkeen olen pohtinut omaa itseäni; mikä olen ja mitä haluan. Tommy Hellsteniäkin on tullut kyllä luettua ahkerasti, jota muutkin täällä ovat hehkutelleet.

Tuo kyseinen 'Saat sen mistä luovut' on kyllä erinomainen kirja, ja jotenkin sitä lukiessä olo tuntuu edes hetken aikaa hyvältä.

Muutaman ihmisen kanssa olen asiaa pystynyt puimaan, mutta hekin ovat vieraampia, koska en todellakaan voi lähipiirilleni tällaista pommia pudottaa. Olo on niin surkean yksinäinen kuitenkin koko ajan. Tuntuu kuin olisin kärpänen, joka on jäänyt pulloon vangiksi ja odottaa ilman loppumista.

Oih tätä surkeata elämää.. Lämmin halaus ja myötätuntoa. Tuntuis että sinun olisi varmaan hyvä päästä puhumaan tilanteestasi Purkamaan sitä ettet jäisi yksin sinne pulloon. Silloin kun itselläni oli kaikkein vaikeinta enkä vielä pystynyt puhumaan tilanteestani kenellekään tutulle, hain ulkopuolista keskusteluapua.

En tiedä missäpäin asut, mutta esim. Helsingin setassa voi käydä juttelemassa. Ja toki on varmasti paljon muitakin paikkoja, ehkä on hyvä vaan ensin varmistaa että ne ovat asenteeltaan homomyönteisiä, ettei siitä asiasta tule ongelmaa. Itse koin että siitä oli paljon apua. Jo se että voi sanoa ääneen tunteita ja asioita joita ei tutuille tai ystäville voi.

Itseään kuulee usein paremmin kun puhuu ja kertoo jollekin toiselle, se selvittää monesti ajatuksia. Myöhemmin minulla oli yksi ystävä jolle avauduin ja sekin piti pinnalla. Hienoa että kirjoitit myös tänne. Älä jää yksin suruinesi.

Itse olen nyt puhunut asioista hyvän ystäväni kanssa joka on siis ihan hetero ja minua ainakin helpotti paljon! Ja kyllä täysin heterokin voi ymmärtää! Ja jos minunkin on vaikea keskittyä töihin tämän heräämisen lomassa niin ymmärrän kyllä hyvin että SINUN on vaikea keskittyä töihin. Saisit kyllä sairaslomaa varmasti, jos haluaisit. Mutta toisaalta asioiden kotona murehtiminenkaan ei välttämättä oikein auta Luulen että löysin ainakin yhden syyn siihen, miksi en ole herännyt aikaisemmin, kun luin vanhoja päiväkirjojani, joita olin kirjoittanut vuotiaana.

Tajusin, että olen ollut ihan hirveän ahdasmielinen ja jopa ehkä hivenen uskonnollinen nuorena! Ajatusmaailmani näytti olleen sellaista, että elämän tarkoitus on tehdä lapsia MIEHEN kanssa, jonka kanssa on naimisissa ja eroaminenkaan ei ole kauhean hyväksyttävää Olin muun muassa kirjoittanut niin, että "toisaalta ymmärrän lesboja" ja sitten selittänyt jotain että mitä hyviä puolia lesboudessa olisi ja lopuksi kirjoittanut, että "mutta niin ei ole tarkoitettu".

Samassa päiväkirjassa vielä kaiken lisäksi on "rakkauskirje" yhdelle tytölle. Selitin siinä, että tätä kirjettä ei ole sinulle koskaan tarkoitus antaa ja että ihan vahingossa aloin kirjoittamaan tätä "sinä-muodossa" ja kaikkea, että kaipaan sinua niin kovasti ja haluan sinut takaisin elämääni Kiitos paljon myötätunnosta, Ihanainen.

Kävin kyllä työterveyslääkärin ja psykologin kanssa juttelemassa. Psykologin kanssa puhuin asioista niiden oikeilla nimillä, mutta lääkärille vähän enemmän ympäripyöreitä.

Kyllä se vähän auttoi, mutta vain vähän. Sairaslomaakin olisin saanut, mutta mitä se auttaisi.. Olisin kotona yksin ajatuksineni ja haikailisin tuon kadotetun ihanan perään.. Ihan järkyttävän kova on tämä kiintymykseni kyseiseen henkilöön, koska vaikka hän ignooraa minut nyt täysin, puhelimen lyö korvaan jne.. Niin siltikin vain haluaisin hänet takaisin..

Koskea niitä ihania hiuksia, katsoa hänen ihanan syvänsinisiin silmiinsä ja ne huulet Ja hänen huumorintajunsa ja no niin.. Elämä on niin NIIN väärin.. Mutta hieman hymyilytti toi päiväkirjamerkintäsi: Ihan kuin omasta suusta; etenkin toi '.. D Sitä kuulin omasta suustanikin vielä muutama vuosi takaperin.. Mutta taisi olla kyllä ympäristön vaikutusta, koska kyllä mä jo useamman vuoden olen noita ihmisten henkilökemioita ihimissuhteiden toimivuudessa ajatellut enemmänkin kuin että mitä sieltä jalkojen välistä löytyy..

Ei silloin joskus teininä noita asioita tullut niin ajateltua, mutta vanhemmiten kun omasta kaveripiiristä paljastuikin, että joku on L, niin silloin tuli sitten asioita pohdiskeltua kun pohdiskelijatyyppi olen aina ollut. Se tässä mun kriisissänikin varmaan tätä pahentaa, kun en ajatuksia saa muualle, ja jotenkin yrittää mielessään ihan koko ajan miettiä, että MITKÄ olisi ne oikeat sanat, joilla saisin Hänet takaisin.

Mutta ei niitä sanoja taida olla. Ikävä vaan niin sanoinkuvaamaton.. Tässä tuli sellainen tarve että pitää aktivoitua tämän keskustelun suhteen uudelleen. Kirjoittelin kesällä jotain siitä että kuulun tähän ryhmään "myöhäisheränneet", että on lapsi, mies ja sitten yksi rakas ystävä. Ja että en oikeastaan ole tehnyt asian suhteen mitään liikkeitä. Olen puhunut pari kertaa ympäripyöreästi ystäväni kanssa asiasta.

Siis objektiivisesti, yleisellä tasolla. Hän vain totesi että ei ole niin että välttämättä on biseksuaali jos ihastuu samaan sukupuoleen. Olemme molemmat psykologeja koulutukseltamme, ja jäin tätä tosissaan miettimään. Joskus on vaikea jättää teoreettista osaamista sivuun, vaikka pitäisi, kun kokemus on liian lähellä. En osaa määritellä omaa seksuaali-identiteettiäni mihinkään.

Olen ollut romanttisessa ja eroottisessa mielessä kiinnostunut miehistä JA nyt tunnen vahvaa vetoa yhtä naista kohtaan en yleensä tunne mitään muiden naisten kohdalla, mutta en juuri miestenkään Meidän välillä on aina ollut jotain, olemme vähän niinkuin sielunsisaria tai jotain sellaista. Se "jotain" on vaikea määritellä, samuutta, sähköäkin.

Kaipaan lähelle ja haluan koskea, mutta en osaa yhtään haluta mitään seksuaalista kosketusta. Tai siis mikä ero on siinä että haluaako silittää toisen tukkaa vai rintoja? Minulle naisen ruumis seksuaalisen halun kohteena on outo, tuntematon jne.

En osaa haluta muuta kuin platonista kosketusta. Toinen juttu mitä olen miettinyt on se, että minä en määrittele olevani ihastunut, vaan että rakastan tätä ihmistä, siis todella. Suhde on arkipäiväistynyt ja muuttunut syväksi ystävyydeksi. Tosin minulla on edelleenkin se palava halu koskea ja olla lähellä. Käsittääkseni olen tässä asiassa jotenkin pidemmällä kuin ystäväni, joka on muutenkin todella pidättyväinen.

Tämä keskustelu on todella hyvä ja koskettava. Aika rankkaa lukea juttuja jotka voisivat olla omiani, ja rankkaa etenkin siksi kun en vielä osaa määritellä itseäni mihinkään bi-lesbo-hetero kategoriaan. Tiedän vain että rakastan yhtä naista ja yhtä miestä: Aprikoosi, ymmärrän hyvin, jos et pysty määrittelemään itseäsi mihinkään bi-lesbo-hetero- lokeroon.

Samoin on itseni kohdalla, vaikka joku ehkä ajattelee, että asiahan on aivan selvä. Itselläni oli nuoruudessa pitkäaikainen todella läheinen sielunystävä, jota rakastin syvästi.

Suhteemme oli aina aivan platoninen. Minulla olisi kyllä ollut tarve joskus koskettaa häntä, vaikka juuri hiuksia silittämällä, mutta tiesin, että se olisi ollut hänestä kiusallista, joten varoin sitä tekemästä. Päivääkään en ole seurustellut koskaan miehen kanssa.

Ilmeisesti en ole törmännyt tarpeeksi kiinnostaviin sen sukupuolen edustajiin. En myöskään ole tuntenut vetoa ketään toista naista kohtaan kuin tätä yhtä rakastamaani naista kohtaan vuosia sitten. Rakastuin hänen persoonaansa korviani myöten.

Hän piti läheisyydestä niin kuin minäkin. Ja sitä välillämme oli paljon, lämmintä läheisyyttä. Mutta niinkin voi käydä, että ruokahalu kasvaa syödessä. Ensin tulee kevyet, rakastavat sipaisut, sitten pitkät hellät halit. Seuraavaksi voikin haluta tuntea toisen huulet omiaan vasten ja sitten No niin meille kahdelle ainakin kävi, vaikka ei ollut tarkoitus, tietenkään.

Mutta oli se vaan niin ihanaa, etten hetkeäkään antaisi pois! Aprikoosi, mä koen, että mua kuvaa ehkä parhaiten määritelmä "fyysisesti lesbo ja emotionaalisesti bi".

Lainaan osittain erästä vanhaa viestiäni, joka selventää asiaa. Kuitenkin ennen toisen naisrakkauteni kohtaamista kävi niin, että ihastuin mieheen, joka hänkin oli ystäväni. Taas uutta hämmennystä, koska luulin, ettei niin enää kävisi. Mutta minulla ei ollut tippaakaan halua harrastaa seksiä hänen kanssaan, se oli ihastumista hänen luonteeseensa, hyvää oloa hänen lähellään yms.

Halusin siis olla vain ystävä, ja se sopi hänelle. Meillä oli jonkin aikaa tiivis ystävyys, jossa oli paljon lämpöä ja läheisyyttä mutta ei seksiä sittemmin hän teki melkoisen ikäviä asioita, joiden takia laitoin välit poikki. Tajusin, että juuri tällaista tunnetta minä olin tuntenut aiemminkin niitä miehiä kohtaan, joiden kanssa olin seurustellut. Pystyn todistettavasti ihastumaan ja rakastumaan molempiin sukupuoliin mutta seksuaalista vetoa koen vain naisiin.

Siis emotionaalisesti bi mutta fyysisesti hetero. Mäkin muuten olen psykologi: Siis nuo fyysisesti-emotionaalisesti -jutut. Enpä tiedä mihin kategoriaan nyt sitten itseni tuossa laittaisin, mutta tuli mieleen sellainen juttu, että vaikka olisinkin fyysisesti lesbo, en tietenkään kaikkia naisia halua fyysisesti, mutta olen viimeaikoina ajatellut että tekisi mieli olla lähellä sellaisiakin naisia ystäviä , joita en fyysisesti halua.

Siis vaan käpertyä viereen ja olla lähekkäin. Tämä kai on juuri sitä emotionaalista juttua mistä puhuitte. Onko ehkä tässä kulttuurissa vaan sellainen vika, että liika läheisyys ei ole soveliasta. Vaikka ihmisen sisään olisi rakennettukin sellainen läheisyyden kaipuu. Liitetäänkö tässä kulttuurissa kaikki läheisyys liian herkästi seksuaalisuuteen? Miksei voisi olla niin, että kun läheiset ystävät joiden välillä ei ole mitään seksuaalista halua viettävät aikaa yhdessä ja juttelevat kaikista maailman asioista, he voisivat olla siinä samalla ihan lähekkäin ja nojailla toisiinsa.

Ja tämä ei nyt ole sama asia kuin se läheistä ystävyyttä ja seksiä -juttu. Vai johtuukahan tämä kaikki nyt vaan siitä että mulla on niin kauhee halipula Bi-emotionaalinen on hyvä termi, ja olen siihen törmännyt joskus aiemminkin.

Minä koen helposti suorituspaineita miesten kanssa ja turhautumista siitä että seksi on jotenkin vääränlaista, "kömpelöä ja tunkeutuvaa".

Silti "katson sillä silmällä" miehiä ja välillä olen kokenut tämän tutun ja tylsähkön avioseksin ihan tyydyttävänä. Mutta naisilta haluan ensisijaisesti sitä läheisyyttä ja luulen että sama turhautuminen ja suorituspaine tulisi silloinkin esille jos suhde etenisi seksuaaliselle tasolle.

En tiedä onko tässä nyt sitäkin että olen niin vaillejäänyt lapsuudessani että lopun ikää kaipaan "äidin" huomiota ja hellyyttä. Oma äitini oli aika poissaoleva ja epävakaa persoona. Lisäksi olen kokenut lievää hyväksikäyttöä miesten taholta nuoruudessani. Luulen että nämä asiat ovat aiheuttaneet sen että olen nykyään näin epämääräinen. Olen paljon miettinyt sitä että mahtaako tämä bi-emotionaalisuus olla enemmänkin sellainen transferenssijuttu.

Ihmiset jotka käyvät psykoterapiassa saattavat ihan mielettömästi ihastua terapeuttiinsa sukupuolesta riippumatta. Monet ovat kuvailleet miten he alkoivat flirttailemaan terapeutin kanssa jne. Minun rakkauteni kohde ei ole tietenkään terapiasuhteessa minuun, mutta siinä on samoja elementtejä, sillä hän on vanhempi kollega ja ollut vuosia sitten jonkinlainen tukihenkilö minulle.

Nykyään suhde on tasavertaisempi, mutta olen huomannut esim että saatan olla vähän kateellinen hänen tyttärelleen tai ystävilleen, mutta en taas hänen miehelleen. Eli onko niin että haen jotain sellaista läheisyyttä mikä ei liity kahden aikuisen väliseen kiintymykseen vaan enemmänkin äidin ja lapsen väliseen kiintymykseen?

En nyt missään tapauksessa tarkoita että lesbous tai biseksuaalisuus olisi jonkin psyykkinen häiriötila, mutta omalla kohdallani olen sitäkin miettinyt. Aprikoosi, olen myös miettinyt samaa. Minunkin äiti on ollut hyvin etäinen minulle lapsuudessani ja monesti selitinkin asian itselleni sillä kun nuorempana huomasin naisiin ihastuvani.

Ajattelin vain kaivanneeni ns. Mutta nyt myöhemmin olen kyllä tuntenut myös paljon suurempaa seksuaalista vetovoimaa naisiin kuin miehiin. Luulen kyllä että asiolla voi olla jotain yhteyttä, mutta en silti ole äidilleni katkera vaikka olisi minusta lesbon tehnytkin.. Ihanainen, siltä minustakin tuntuu, että fyysistä ei-seksuaalista läheisyyttä saisi olla enemmän ja tosiaan myös muiden ihmisten kanssa kuin hänen, jonka kanssa on parisuhteessa tai muuten harrastaa seksiä.

Minusta kyllä meidän kulttuurissa läheisyys liitetään liian helposti seksuaalisuuteen. Olen huomannut sen vaikuttavan myös omaan käytökseeni niin, etten uskalla halailla heteronaisystäviäni niin paljon kuin usein mieli tekisi, etteivät he saa sellaista väärää käsitystä, että yrittäisin jotenkin lähennellä ja olisin heistä seksuaalisesti kiinnostunut.

Tämä pelko taitaa kyllä olla ihan vaan oman pääni sisällä, ärsyttävää Tämä keskustelu käy aina vain kiinnostavammaksi. Olen uusi kirjoittaja täällä, mutta ketjua olen seurannut sen reilun vuoden, jonka se on näillä sivustoilla pyörinyt Oma tarinani pitää sisällään samanlaisia elementtejä kuin niin monella muullakin täällä: Tarina on pitkä ja täynnä draamaa, joten jääköön se nyt tässä. Kaikista karuista kokemuksista huolimatta olen jotenkin onnistunut säilyttämään kyvyn rakastaa ja jopa rakastua - nähtävästikin ; Nämä viimeaikaiset tunteeni ovat pistäneet tietysti miettimään yhtä ja toista ja myös sitä, miten sitä rakkauttaan voi ilmentää ystävyyden tasolla, tai toisin ilmaistuna, missä ne ystävyyden rajat kulkevat ja kuinka lähelle uskallan mennä toista ja toisen rajoja tuhoamatta kaikkea sitä arvokasta, josta olen päässyt osalliseksi Ajatukseni rönsyilevät ja alan tässä kirjoittaessani miettiä, kumpi on tärkeämpää: En ole erityisen uskonnollinen ihminen, ainakaan ev.

Olen sitä mieltä, että maailmassa Suomessa? Ja omalla kohdallani olen aika järkyttynyt, miten vähän minulla lopulta on kokemusta puhtaan epäseksuaalisesta koskettamisesta.

Vähemmästäkin menee lukkoon, kun samalla sisällä velloo sanoinkuvaamaton kaipuu koskettaa edes ihan pikkuisen sitä merkityksellistä Toista. Olen hämmentynyt, kun en tiedä, voinko luottaa omiin tunteisiini, vai onko tulkintani esim. Kiitos, kun sain avautua Solo Otra Vez, olen miettinyt usein samaa kuten sinä; ' missä ne ystävyyden rajat kulkevat ja kuinka lähelle uskallan mennä toista ja toisen rajoja tuhoamatta'.

Minusta välillä myös tuntuu että nykyään koen jonkilaista estoa ystävystyä uuden henkilön kanssa syvemmin. Mietin voinko halata ihan vilpittömästi etten anna sellaista kuvaa että lähentelisin. Olen usein kokenut samoin kuin Marianna. Ymmärtääkö toinen minun lähestymiseni väärin vaikka tarkoitus on vain olla puhtaasti ystäväpohjalla. Toisaalta en halua että rajoitan näin elämääni sillä itse tiedän mikä tarkoitukseni on ja se on toisen vastuu ja asia miettiä miten suhtautuu, ottaa vastaan halauksen.

Sitten jos pitemmän päälle huomaankin ihastuvani ja viehättyväni romanttisesti toisesta niin olen niin perusrehellinen itselleni että mielellään kysyn asiaa toiselta suoraan jos vielä huomaan hänenkin syttyvän ja kiinnostuvan minusta.

Mietin myös voiko sitä jäädä tai olla tyhja, helisevä vaski vaikka itsellä olisi sisältä ammentaa rakkautta ympäristöön, läheiseen kumppaniin, saamatta vastaan vastarakkautta On vain tyhjä kuori, kilisevä kulkunen.

Olen asunut joskus ulkomailla ja totesin myös siellä osoitettavan liian vähän hellyyttä kaverien, ystävien kesken. Etenkin jos naisen aavistettiin olevan kiinnostunut naisista, niin läheisyyden osoituksia varottiin.

Eli taitaa olla ihan yleismaailmallinen ilmiö tämä läheisyyden ja hellyyden osoitusten vähäisyys. Hienoa keskustelua "universaalista" ihmisten välisestä rakkaudesta: Molempien kanssa halataan tavatessa ja erotessa.

Koskaan siinä ei ole ollut mitään seksuaalisväritteistä. Uskon, että sen vaan tietää, siis jos tuntee toista kohtaan vain ystävällistä lämpöä, voi huoletta halata.

Uskon myös, että halauksen laatu välittyy toiselle osapuolelle. No, nyt kun sain lopulta kielenkannat auki, niin kirjoitan sitten nähtävästi ihan-koko-ajan ; Hesake mainitsi olevansa perusrehellinen itselleen Käsite kalahti ja minä älähdän: Minäkin haluaisin ajatella olevani rehellinen niin itselleni kuin muillekin, mutta joudun tässä suuntautuneisuuskysymyksessä miettimään asian uusiksi.

Erityisesti tulee mieleen juuri ne halaustilanteet tai saunaillat tmv. Välillä olen niin hämmennyksissä asian suhteen, että kieltäydyn esim.

Totta kai joskus on ollut puhetta ihmissuhteista, perhesuunnitelmista jne. En tiedä sitten, aavistelevatko lähipiirin ihmiset jotakin, mutta eivät vain halua suoraan kysyä. Tulee sellainen "roskat maton alle" -olo, enkä tiedä, kauanko jaksan peitellä sisintäni. Useinhan kuulee, että ihmiset kertovat aavistaneensa asian, kun joku on niin sanotusti tullut heille kaapista. Se on kai toisaalta helpotus, mutta toisaalta vähän typerryttäväkin ajatus No eihän se kai niin voi mennä, ainakaan aikuisten ihmisten kesken.

Amanda sanoi uskovansa, että halauksessa tunnelma välittyy toiselle osapuolelle. Olen samaa mieltä, vaikka ihastumisen huumassa yritän tulkita asioita yltiörealistisesti. Yritän tolkuttaa itselleni, ettei esim tietynlainen kosketus mitään merkinnyt, vaikka vastaavanlainen ele miehen tekemänä olisi ollut vain yhdellä tavalla tulkittavissa! Toisaalta olen itse pyrkinyt koskettamaan tietoisen tulkinnanvaraisesti ja toisinaan tietysti ihan reilun ystävällisesti Ota tästäkin nyt sitten selvää Solo Otra Vez, en minäkään ole kaikille tullut kaapista ulos, en edes työpaikalla, mutta luulen että aavistavat.

Ajattelen että eihän heterotkaan julista: Muutamat tietävät ja kokevat, että olen ihan sama ihminen kuin ennenkin joten mikään meidän välillä ei ole muuttunut. Nämä muutamat ovat läheiset ystäväni. Mutta olen kokenut samoin kuin sinä ; 'enkä tiedä, kauanko jaksan peitellä sisintäni', tästä johtuen en halua enää olla kauan epävarmuudessa jos kohtaan henkilön ja aistin hänen olevan minusta kiinnostunut , niin kysyn vaikka huumorin varjolla onko hänellä minuun kohtaan suurempaakin kiinnostusta.

Etenkin jos itse myös olen kiinnostunut. Minäkin olen joutunut kertomaan tekosyitä miksi en ole ollut halukas lähtemään yhdessä viettämään iltaa. Tämä taival on välillä takkuilevaa mutta aina jotain kehitystä itseni kohdalla kuitenkin on tapahtunut. Marianna, tuolta minustakin nykyään tuntuu niin kuin sanoit, että "Olen huomannut sen vaikuttavan myös omaan käytökseeni niin, etten uskalla halailla heteronaisystäviäni niin paljon kuin usein mieli tekisi, etteivät he saa sellaista väärää käsitystä, että yrittäisin jotenkin lähennellä ja olisin heistä seksuaalisesti kiinnostunut.

Vaikka moni ei vielä suuntautumisestani tiedäkään. Mutta mietin jopa niinkin että sitten kun joskus tietävät Pitäisi varmaan vaan unohtaa tuollaiset oman pään sisäiset ongelmat. Absolutelygorgeus, yhdyn mielipiteeseesi siinä että toinen, aivan uusi tuttavuuskin, voi aistia jopa ihan tapaamishetkellä, meidän suuntautumisemme. Itse koen että sisältäpäin viestitän tiedostamattakin jonka toinen, herkkä aistinen, vaistoaa.

Näin on tapahtunut usein. Omalta osaltani voin sanoa, että ystävyys katosi sillä hetkellä kun mukaan tuli muuta. Siis tokihan se oli jatkuvasti läsnä kun vietin aikaa tämän erityiseni kanssa, mutta samalla myös tunsin jollain tavoin pelkoa ystävyyden menetyksen muodossa, ja etenkin mikäli suhteellemme tapahtuisi jotain ja sillehän tapahtui..

Periatteessa vanha sanonta 'ystävyyttä ei pitäisi sotkea rakkaudella' pitää kyllä hyvin kutinsa; toinen kärsii aina. Toisaalta eipähän nuo asiat kenellekään suunnitellusti varmaan tapahdu. Läheisyyydestä oli myös tässä puhetta. Itse koin tämän naisystäväni kanssa erityisen ihanina yhteiset hetket kun sai vain pitää lähellä, silittää hiuksia ja tuntea ruumiinlämmön, tuntea hengityksen menevän sisään - ulos.

Tämän naiseni kanssa taasen tuntui, että aika pysähtyi, eikä kumpikaan halunnut pois siitä. Se oli niin ihanaa.. Ymmärrän sinua ja ikävääsi niin hyvin, Metropole. Sait muistot palaamaan taas minunkin mieleeni. Itse koin täsmälleen samoin kun olin sylikkäin rakastani vasten. Sanoin on vaikea kuvata sitä syvää lepoa, mitä siinä tunsin. Lepäsin hänessä ja hän minussa. Olisin voinut pidellä häntä siinä loputtomasti Painiskelemme samoissa tunnetiloissa, Julie.. Kun luin aiemman kirjoituksesi ystävästäsi ja mitä kerroit kosketuksista, pitkistä haleista jne.

Niin oli kuin omasta elämästäni. Samat tunteet, samat ajatukset, sama.. Meitä on niin monenlaisia, monen ikäisiä, monen näköisiä, monesta eri suunnasta. Tunteet kuitenkin niin samanlaiset, yhteneväiset. Olueni kyynelillä suolaan, pisara pisaralta. Olen nyt 37 v elämää elellyt. Aina välillä on vastaan tullut kysymys, entä jos mä olenkin..

Oli jo vaihe, että kerroin ystävilleni ja äidillekin, että mä muuten sitten olen.. Vastaanotto oli, että ihan ok. Olin valmistautunut kaikkeen muuhun. Sitten oli liikaa yrittämistä. Täytyy, täytyy, haluan kokea.. Tyhjä jäi käteen ja palasin hakkaamaan päätä seinään.

Nyt sitten peili näytti taas, että riittää tuo, se ei ole sua. Nyt en yritä, sallin tapahtua sen mitä on tapahtuakseen, mutta en enää suostu hakkaamaan päätä seinään miehen kanssa. Itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Lapsena suurin haaveeni oli löytää mies, saada monta lasta ja olla perheen keskellä. Yksinäinenkin niin kauan, kunnes itseni ja kaikki puolet itsessäni lopulta hyväksyn. Menevät eri suuntaan kuin itse ajattelin. Entä nyt, mistä uusia ystäviä?

Baareissa en viihdy, mutta jossain tapahtumassa olis kiva käydä. Hei Toiveikas, hienoa että olet päättänyt tutustua itseesi ja tuntemuksiisi ensin. Minä myös meinasin sortua tähän pakkoyrittämisen ja kokemisen ajatusmaailmaan, mutta onneksi olosuhteet ovat olleet sitä vastaan ja ehdin ajatella asiaa tarkemmin. Nyt yritän vain kokea itseni ja opetella tietämään omat haluni ja toiveeni, mutta tietysti aina silmät auki kuljen.. Olen jo muutamia kuukausia seurannut hiljaa teidän keskusteluanne ja nyt päätin, että on aika ainakin kertoa Teille, miten hienoa on, että jaatte kertomuksenne muiden kanssa ja huomata, että on muitakin, jotka kamppailee tuntemuksiensa kanssa..

Hienoa, tervetuloa, te uudet, Toiveikas ja Arctic Cat mukaan keskusteluun. Näin yön hiljaisina hetkinä.. Päätin, että ei tämä anna jos ei otakaan Ehkä voisin avautua nyt tai sitten ei koskaan.. Ehkä olisikin hyvä, että kertoisin miltä tuntuu.. Ehkä Te kanssasisaret osaisitte kuitenkin kommentoida asiaa jotenkin päin.. Tiedä häntä, mutta ehkä yritys palkitaan tai sitten ei.. Oma tarinani ei ehkä ole juuri sellainen, kuin joillain teistä on ollut, mutta ainakin joissain tapauksissa, löydän yhtäläisyyksiä..

Ainakin tunnetasolla olen ollut huomaavinani, että sellaisia löytyy.. En tiedä, olenko myöhäänherännyt tai ehkä olen ollut hereillä ymmärtämättä sitä jo montakin vuotta.. Mutta kätkenyt itseni valtavirran mukana, uskaltamatta olla se mikä olen.

Toisaalta en ehkä edes osaa, ainakaan juuri nyt, sanoa mikä olen. Onkohan se edes tarpeellista? Hän oli siinä mielessä ainutlaatuinen, että tajusi asian. Melkein ennenkuin minä tajusin.. Hän oli aivan ihana, halusi jutella kanssani asiasta eikä torjunut minua.

Hän halusi jutella ja minähän olin ihan että What the fuck? Hän se minuun istutti ensin ajatuksen, että olisin ehkä kiinnostunut sekä naisista että miehistä..

Olin ensin ihan puulla päähän lyöty ja kielsin asian, mutta kun keskustellimme asiasta muutamaan otteeseen, niin tajusin, että ehkä näin voisikin olla.. Mitä se sitten tarkoittikaan olla BI? Näitä keskusteluja käytiin usempaan otteeseen ja sitten tuli SE ilta, jolloin SE tapahtui.. HÄN nimittäin suuteli minua! Se tuli ihan puun takaa, yhtäkkiä, kun vein hänet kotiin. Olisin tahtonut uusinnan, vain varmistaakseni sen, että mitä tunsin.. Pahaksi onneksi juuri silloin Hänen poikaystävänsä ilmaantui pihalle eikä ns, uusintaan ollut juuri silloin minkäänlaista mahdollisuutta..

Ajoin kotiin kuitenkin ns. Muistelin sitä hetkeä pitkään. Tämän tapahtuman jälkeen tajusin, että tunteeni häntä kohtaan oli enemmän kuin mitä ystävää kohtaan tunnetaan ja uskoin että hän myös tunsi EHKÄ jotain minua kohtaan. Tuon illan jälkee tuli muutama kerta jolloin pusuttelimme, ehkä se oli kuitenkin enempi minun aloitteesta kuin Hänen. Ja viimein uskaltauduin ns. Vastaukseksi sain, että olin Hänelle tärkeä, mutta että mitään ns.

Hän kyllä tykkäsi minusta jne. Olin silloin ihan lyöty. Ja päätin, että ei ikinä enää tällasta sydänsurua. Sitä ei kestä kukaan. Ajattelin myös, että tämä nyt vaan oli tällainen kokemus.. Että eipä siinä mitään. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja hän menikin sitten aikanaan naimisiin poikaystävänsä kanssa ja minä olin ensimmäisten joukossa onnittelemassa heitä.

Hääpäivänä totesin Hänen poikaystävälleen, että pidäkin huolta tuosta aarteesta, mikä sinulle on annettu! Mies tuumasi, että tottakai! Tuntui kuitenkin jotenkin oikealta, että he saivat toisensa..

Toisaalta itsessä asui suru, koska tiesin, että näin päättyy omat toiveeni siitä, että Hän mitenkään voisi olla minusta kiinnostunut, saati sitten Minun.. Sitten tapahtui jotakin kummaa..

Ehkä pakenin tilannetta, ehkä en, mutta muutin muutamaksi vuodeksi toiselle paikkakunnalle. Näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä se oli pakenemista tilanteesta, johon olin ajautunut.

Että rakastin jotakin, joka EI missään nimessä koskaan voisi olla minun. Olihan Hän niin antanut minun myös ymmärtää vaikkakin olimme oikeasti edelleen pysyneet ystävinä. Ajattelin silloin, kun muutin, että nyt voin aloittaa ns.

Unohtaa Hänet ja palata takaisin heteroelämään. Melkein ensimmäisenä päivänä uudella paikkakunnalla, ihastuin jälleen.. Ensin en sitä edes ymmärtänyt itse, mutta vähitellen se valkeni minulle. Meistä tuli todella hyvät ystävät ja ymmärsin, että tämä Nainen on minulle erittäin tärkeä. Hänen avioliittonsa hajosi aika pian ja se oli oikeasti kaikken parasta mitä tällle Naiselle juuri silloin olisi voinut tapahtua!

Oikeasti voin sanoa, että tämä Nainen on maailman Paras, niin voimakas, kaunis ja rohkea. Tajusin, että ehkä rakastin jälleen, Naista. Olisin voinut seurata häntä mihin vain ja jotenkin taas omassa päässäni kehittelin teoriaa, että tunteeni eivät olleet yksipuoliset. Ajan mittaan kävi sitten niin, että pariin kertaan sain tai pääsin hänen viereensä nukkumaan.

Enkä voinut nukkua silmänräpäystäkään ,koska tämä Nainen oli siinä, ihan vieressä, kosketusetäisyydellä Toisella kertaa jopa panin käteni hänen ympärilleen eikä hän sitä mihinkään siirtänyt siitä. Luulin ja toivoin ja uskoin, että tämä ei voinut olla vain minun kuvitelmaa.. Mutta jälleen totuus valkeni minulle. Vaikka tämä Nainen näytti monta kertaa, että minä olen hänelle tärkeä, niin koskaan, ei koskaan, hän antanut ymmärtää, että minä olisin jotain enemmän kuin ystävä.

Se oli kova pala ymmärtää, mutta tajusin sen sitten, kun tämä Nainen löysi sydämensä valitun ja jälleen olin todistamassa tätä Suurta Rakkautta Miehen ja Naisen välillä. Itse tunsin, että toistamiseen olin saanut sormilleni.

Vaikkakin soin tälle Naiselle onnen, ihan oikeasti! Hän, jos kukaan ansaitsi onnen.. Vaikkakin, täytyy myöntää, että olisin ehdottomasti halunnut olla se, joka onnen tälle Naiselle antaa.. Tämä kaikki osaltaan aiheutti sen, että muutin jälleen.

Tulin kotiin, vanhojen Kavereideni luo. Tätä en VOI uskoa! Olimme hiljattain bilettämässä ja jostain kumman syystä seisoimme melko lähekkäin katsomassa esiintyvää bändiä.. Ja minun käteni eksyivät Ystäväni ympärille..

Eikä hän niitä siirtänyt missään vaiheessa pois.. Huomasin ajattelevani tätä tilannetta monesti jälkikäteen ja kaipaavani sitä hetkeä. En oikein tajua mitä tapahtui. Ei kai minulla nyt voi olla Jälleen tunteita ystävääni kohtaan!?!?! Miksi niin kävisi TAAS!?

Ei ole kuin ehkä vuosi tai kaksi kun Ystäväni meni naimisiin ja olin todistamassa tätäkin Suurta Rakkautta! Miksi näyttää siltä että Minä aina Ihastun Ystäviini??? Kertokaa viisaammat se minulle! Olen varmaan ihan tollo, pöllö ja kaikkea muuta Mä EN halua tätä! En halua että Aina saan saattaa kaikki alttarille, vaikka suonkin heille onnen!! SE taitaa olla totta, että kun sanaisen arkkunsa avaa, niin tekstistä ei tule loppua Anteeksi te kaikki, että vaahtoan yhtäkkiä näin teille!

Kuitenkin näiden vuosien aikan, olen myös ihastunut miehiin! Olenko siis bi, vaikka kuinka kaipaan Naisen syliin? Ehkä vihjannut joskus, mutta kukaan ei ole ehkä käsittänyt tilannetta, tai mistä minä tiedän.. Kiitos kuitenkin niille, jotka jaksoivat lukea ihan loppuun tämän kummallisen avautumisen Tervetuloa Arctic Cat ja kiitos tarinastasi ja avautumisestasi.

Tarinasi ei ihan hirveästi poikkea esim. Tosin sinussa näen paljon sitä, mitä tämä oma erityiseni oli minulle.

Tosin hän oli se, joka minut jätti, vaikka olisin tehnyt hänen vuokseen mitä tahansa. Kenties sen aiheutti tiivis yhdessäolomme. Olimme aluksi ystäviä lasten harrastusten kautta, ja kun vain viihdyimme toistemme seurassa, tapasimme yhä useammin ja asiat johtivat sitten 'syvempään' ystävyyteen. Kun nyt asiaa olen ajatellut, niin olen kyllä aiemminkin tuntenut vetoa joihinkin naispuolisiin ystäviini, mutta sen olen itseltäni kieltänyt ja sulkenut mieleni muunlaisilta ajatuksilta kuin 'vain' ystävyys.

Omalta osaltani olen kyllä nyt hyväksynyt ajatuksen, että rakkaus tulee, jos henkilökemiat kohtaavat; täysin riippumatta siitä onko kyseessä mies, nainen, ystävä vai kadunmies. Ystävyys vain usein lopahtaa kun rakkaus tulee mukaan, ja jos rakkaus päättyy ei ole enää ystävyyttäkään. Ainakin näin kävi omalta osaltani. Yritin oman erityiseni kanssa asiasta neuvotella, mutta hän oli hyvin ehdoton, ettei halua enää olla minkäänlaisissa tekemisissä kanssani. Mutta siis ymmärrän hyvin tuskaasi, jos olet vielä pystynyt jatkamaan ystävyyttä näiden henkilöiden kanssa oltuanne välillä jotain muutakin.

Joudut olemaan sivustakatsojana, kun sinun pitäisi itse olla osallisena. Yrittää olla ystävä, kun mieli menee omia polkujaan. Joudut vain katsomaan, kun haluaisit koskea.. Tämä kaikki on niin tuttua. Mutta mitään yksioikoista vastausta ei varmasti ole siihen, että miksi näin käy.

Varmasti jossakin on henkilö, joka tuntee myös samoin Sinua kohtaan, älä menetä toivoasi. Arctic Cat, mä oon kans ollut rakastunut heteroystävääni. Voin vaan kuvitella, miten raskaalta sen on täytynyt tuntua katsoa vierestä, kun ystäväsi on mennyt toisen kanssa naimisiin. Mun rakastettuni oli sinkku, mutta sillä oli kovasti vientiä miesten taholta, milloin mitäkin epämääräistä säätöä.

Hän avautui näistä jutuista usein minulle, olinhan hänelle läheinen luottoystävä, ja voi vitsit, miten mustasukkaiseksi mä oloni joskus tunsin. Ajattelin kyllä järjellä, ettei mulla ole mitään oikeutta olla mustasukkainen. Koska me kaksi emme seurustele, ja hän on sanonut, että voi olla mulle vain ystävä, tottakai hänellä on oikeus tapailla ja harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa. Mutta en silti voinut tunteilleni mitään.

Kun ystäväni sitten myöhemmin löysi miehensä, tunteeni olivat onneksi jo haalistuneet takaisin ystävyydeksi, ja saatoin olla aidosti iloinen hänen puolestaan.

Ystäviä ollaan yhä edelleen. Onhan se jo tilastollinenkin todennäköisyys, kun enemmistö naisista kuitenkin on heteroita. Ehkä tällaisissa "heräämistilanteissa" rakastuukin helposti just ystäviin, koska ystävistä tietää, millaisia he ovat ja tykkää heistä juuri siksi. Yksipuolinen rakastuminen voi kestää yllättävän kauan, mullakin meni melkein kaksi vuotta päästä siitä yli. Mutta kyllä sä varmasti vielä joskus löydät naisen, jonka kanssa tunne on molemminpuolinen. Hienoa hienoa, paljon uutta väkeä täällä!

Mulla ei ole tullut vielä eteen tuota, että olisin rakastunut syvästi heteroystävään. Ymmärrän, että se voi olla erityisen kipeää, kun kerran ei ole edes teoreettista toivoa. Viime aikoina olen oikeastaan vain nauttinut naisten kanssa kommunikoinnista ihan sellaisenaan enkä ole edes hirveästi omistanut ajatuksia tuolle toivo-asialle, mikä on tietysti helpompaa silloin kun sydän ei oikeasti vuoda verta rakastumisen tähden. Oli toivoa tai ei, niin omassa tapauksessani on varmaan jonkinlaista alitajuista itsesuojelua se, että olen nykyään vaistomaisesti alttiimpi viehättymään nimenomaan niistä naisista, jotka tiedän ei-heteroiksi, ts.

Vaikka tuo nyt oli tietysti vähän hölmösti sanottu, koska eihän rakastumista oikeasti voi tuolleensa säädellä. Tällä hetkellä kuitenkin luulen, että alitajuntani automaattisesti ohjaa minua potentiaalisesti menestyksekkäämpien metsästysmaiden suuntaan. Apua, tulipa taas kauhea lause, parasta päättää tämä juttu tähän!

Mulla on nykyään päivä päivältä entistä vahvemmin sellainen olo, että puhun ja ajattelen niin kuin mies Se tuntuu oikealta ololta, joka kuuluu juuri minun omaan naiseuteeni, mutta joskus jo vähän pelkään, että saan jonkun herkän naisen vahingossa kavahtamaan, vaikka oikeasti haluaisin olla naisille pelkästään äärimmäisen hyvä ja hellä.

Piste tähän ja mukavaa päivänjatkoa kaikille. Vaikka on silmät ristissä ja aikainen herätys huomenna. Mutta ei näytä olevan vaihtoehtoa.

Ja syy on kokonaan teidän, te ihanat naiset tällä palstalla. Jokainen tarina on kuin suoraan jostain novelli kokelmasta. Siinäpä jollekin idea toteuttavaksi. Itse olen olen melkein viisikymppinen sinkku, naisista tykkäävä miehiiinkin ihastunut nuorempana ja erityisesti juuri heteronaisiin retkahtava epäonninen tapaus. Ja toisaalta, onko siinä sittenkään mitään eroa, koska ja missä vaiheessa olemme tajunneet olevamme sen mitä oikeasti olemme, koska lesboudessa, seksualismin sekaisessa suossa me rämmimme kaikki täällä.

Nuoremmilla luullakseni on ehkä jo helpompaa. Suhteita minulla on ollut ajoittain aina kun olen antanut hakata päätäni seinään välillä onnistuen, välillä en. Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa suuri rakkauteni oli minua vanhempi, perheellinen, jumalaisen kaunis heteronainen, johon suhde kesti n.

Sitten hän ilmoitti yhtäkkiä, että hän ei itseasiassa ollutkaan lesbo. Tarinaan liittyy kaikenlaista muutakin, jotka ymmärsin myös syiksi, enemmän kuin tuo, että hän yhtäkkiä oli muuttunut minua rakastavasta naisesta vuoden aikana "ei naisista"- pitäväksi.

Silti hän piti minua otteessan vuosia suhteen päättymisen jälkeen. Ja koska elättelin aina toiveita hänen suhteensa, jatkoin tuttavuutta, olin apuna jne. Taisipa tämä ensirakkauteni pilatakin minun sitä seuraavan suhteenikin tällä kertaa nuorempaan kokemattomaan hetero naiseen tämä oli taas ihastunut minuuun , koska puhelimessa pyysi, että jättäisin tämän.

En nyt muista syytä, miksi. Jätinkin, osaksi myös omista syistäni. No, tämä nuori nainen meni naimisiin ja sai lapsia. Kolmas jälleen kaunis heteronainen, johon itse ihastuin ja ystävystyin ja ja yhden ihanan viikonlopun vietimmekin yhdessä, mutta hän jo sen jälkeen sanoikin, ettei ole lesbo, sittenkään. Tarinaa jatkuu hänen osaltaan: Vuoden päästä miehen kanssa Suomeen käymään, tavattiin, piruili, ei mukavaa.

Siitä parin vuoden päästä tuli yksin, pyysi anteeksi, halusi maata kanssani, ja sanoi rakastavansa minua, mutta ei voinut jättää miestänsä.

Meni kotiinsa, kertoi miehellensä minusta, mies vaati, ettei meidän välillä saanut olla enää mitään yhteydenpitoa. Seuraava heteronainen ihastui ja muuttui lesboksi. Next heteronaisen kanssa suhde kesti viikonlopun.

Ja tätä rataa tässä on menty. Aina uusiin paikkoihin, tilaisuuksiin,juhliin, kokouksiin, konfrensseihin, kursseille mentäessä tiedän, että tulen ihastumaan ja juuri naisiin, jotka taatusti eivät ole lesboja. Paitsi selittäkää, miten minun tutkani voi olla näin pielessä? Ja sitten he eivät yhtäkkiä olekaan.

Tai sitten minun tutkani on niin pielessä kuin vaan olla voi. Tunnen tai luulen tuntevani, sekoitan omat ihastumistunteeni heidän ystävällisyyteensä luullen sitä ihastumiseksi. Mutta sitten taas voin aistia myös näiden naisten pelokkuuden omia tunteitaan kohtaan. Ja siihen se sitten kiville karahtaa. Koska tämä taitaa olla vähän niinkuin alkoholismi, että sinun on itse se tunnustettava itsellesi, muut eivät voi siihen vaikuttaa. Vaikka niin monesti olisin toivonut.

Saatteko selvän, hope so. Suosikki kirjani on muuten Jeanette Wintersonin "Ihoon kirjoitettu", jonka ensimmäiset sanat ovat: Miksi rakkauden hintana on sen menetys? Nyt juuri olen toivottomasti ihastunut juuri tapaamani nuorempaan naiseen, jonka kaveruuden ottaisin enemmin vastaan kuin että olisin näin toivottoman hassahtuneesti ihastunut häneen.

En ole pystynyt suoraan puhumaan hänelle asiasta, vaikka toki hän on jo sen huomannut ja yrittääkin hieman vältellä minua. Ehkä kerään tässä rohkeutta ja kerron että, sori olen sairastunut, mutta että teen kaikkeni parantuakseni tästä. Eipä jaksaisi näitä ihastumisia enää. Anteeksi, siis ihastuminen on sairaus, tietenkin. Nämähän kaikki ovat olleet pikku ihastuksia. Paitsi, että toipumiseen on kulunut välillä todella kauan aikaa. No mutta hei Ladyt, koska bile-tapaaminen jarjestetaan???

Vai meneeko ensi vuoden puolelle Poistan ja muokkaan ja vempuloin kirjoitustani. Lähes nelikymppisenä olen löytänyt fyysisen yhteyden naisen kanssa. Olen aviossa miehen kanssa ja meillä on kouluikäisiä lapsia. Kuitenkin, mitä enemmän asiaa pohdin, olisin valmis jättämään mieheni ja aloittamaan elämän tuon naisen kanssa - jos hän vain haluaisi minut kumppanikseen.

Rakastunut en kuitenkaan koe olevani, en ole sekaisin tai hulluna rakkaudesta, mutta haluan suojella häntä, nähdä, että hänellä on kaikki hyvin - ja haluan häntä seksuaalisesti. Voi hyvän tähden, kuinka sekavaa elämäni onkaan!!! Kiitos että olette olemassa ja että olen saanut jakaa kokemuksia kanssanne! En ole ollut kovin aktiivinen kirjoittaja, mutta lukija kylläkin.

Teidän tarinoidenne kautta olen pystynyt jäsentämään kokemuksiani ja tunteitani. Mutta että tunteeni liittyen ystävääni ovat osittain jotain muutakin. Kaipaan turvaa ja jostain syystä se tarve seksualisoituu hänen kohdallaan. Olen tajunnut että rakastan miestäni ja että kyllä häneltäkin voin saada sitä mitä tarvitsen. Että naisen kosketus kiehtoo, mutta ei niin paljoa että lähtisin rikkomaan parisuhdetta sen takia. Tällä kertaa ei tarvitse valita toisin.

Minulle riittää hyvät ystävät ja platoninen rakkaus. Olen niin sitoutunut parisuhteeseen jossa kaikki on ok. Toivoisinpa että asia olisi noin selkeä omaltakin osaltani kuin mitä aprikoosi kertoi. Tunnen omalta osaltanikin kiintymystä miestäni kohtaan, mutta se mitä jaoin naisystäväni kanssa oli täysin vertailujen ulkopuolella. Hänen kanssaan kaikki oli jotenkin niin paljon syvempää, aistikkaampaa, kiehtovampaa..

En pystyy millään saamaan samaa tunnetilaa miestäni kohtaan. En tiedä voinko saada sitä koskaan ketään toista naistakaan kohtaan. Se vain oli jotenkin niin.. Minäkin tunsin syvää kiintymystä ja ystävyyttä miestäni kohtaan ja siksi tuntuikin niin vaikealta etsiä sisältäni totuutta minusta Antaa lupa tuntea ja kuunnella sitten miltä tuntuu. Ja myös uskoa sitä mitä sitten kuulin. Nyt tuntuu omalla kohdallani siltä , että suhde mieheeni oli aina perustunut pääosin ystävyyteen, vaikka aikanaan halusin häntä kyllä myös seksuaalisesti.

Suhteemme oli monella tapaa hyvä ja mietinkin moneen kertaan olinko päästäni vialla kun luovuin kaikesta siitä mitä meillä oli. Jokin oli kuitenkin ratkaisevalla tavalla toisin naisen kanssa.

Alusta asti sen aavistin ja mitä enemmän sitä kohti uskaltauduin, sen syvemmin elämäni perustukset rytisivät - ja loksahtelivat kohdalleen. Koin että siirryin jotenkin epämääräisen ulkopuolisesta sivustakatsojasta yht äkkiä keskelle elämääni.

Kyse oli niiiiin paljosta muustakin kuin seksistä. Mutta kieltämättä sekin oli ihan toiselta planeetalta kuin aiemmat kokemukset miesten kanssa. Ihanan pehmeästä iholla olemisesta vaikka mihin planeettojen kiertoradoille On ihmeellistä rakastaa ja haluta toista niin kokonaisesti, kaikella mitä minulla on, mielellä, sielulla ja keholla! En ollut ennen tuntenut sellaista. Ja sellainen ihmeellinen, virtaava tasapaino "maskuliinisen" ja "feminiinisen" välillä, kun meissä kummassakin on molempia elementtejä ja ne vaihtavat paikkaa välillämme eri tilanteissa ja hetkissä luontevasti.

Ei tarvitse olla mitään rooleja. Voi olla vuoroin kumpaakin, tai yhtä aikaa molempia. Se on ollut hieno löytö. Sol, kuvasit hyvin myös minun tunteita.

Winterson on oikeastaan nero kuvatessaan ihastumista, rakastumista, tunteiden sekasortoa, epätoivoa. Mutta sitten kirjasta löytyy myös ihanaa tekstiä naisen vartalosta; Monet lauseet jäävät elämään ja niihin jää kiinni. Raottavat suuria salaisuuksia nerokkaalla tavalla. Kuten myös tällä palstallakin voi lukea monia suuria oivalluksia, kaikille meille tutuista elämää suuremista kysymyksistä.

Muistele tällä hetkellä sinun aikaisempia vaikeita hetkiä elämässäsi. Olet selviytynyt niistäkin hengissä. Ihastuminen ja rakastuminen tunteina valitettavasti taitavat olla vaan veteen piirrettyjä viivoja. Tai no ei sittenkään. Muumio, jos olet vain ihastunut, taidat kenties hieman vähätellä tunteitasi. Sen sijaan, jos tunnustaisit itsellesi olevasi rakastunut, olisitkin ehkä jo puolitiessä matkalla uuteen suhteeseen, tunnustaisit todeksi tunteet, jotka aiheuttavat sinulle tällä hetkellä oman sekasortoisen tilasi.

Ja siinä se vaikeus onkin. Häpeästä tuleekin mieleen toinen kirjavinkki, Anja Meulenbeltin: Löysin tämä kirjan murrosikäisenä luvulla kotikaupunkini kirjastosta ja melkein salakuljetin sen ulos kirjastosta. Tai ainakin muistan ne hirmuiset häpeän tunteet, kun lainasin sen kirjan. Tämä kirja kertoo perheellisten heteronaisten suhteesta, aivan mielettömän ihanin sanakääntein. Omaelämänkerronnallinen kertomus nuoresta naisesta.

Feminististä tekstiä löytyy hieman myös mutta ainahan voi hieman hypähdellä parhaimmimpiin paikkoihin. Hassua, googletin Anjan ja nyt ensimmäistä kertaa näin hänen kuvansa wikipediassa.

Jos saisin valita olisinko hetero ja lesbo, ehdottomasti haluaisin olla hetero. Elämä olisi helpompaa, eikö? Minuun ovat myös ihastuneet muutamat miehet, ja olen ihastuneet miehiin, mutta seurustelusuhdetta en ole voinut koskaan aloittaa, koska tiesin ja tiedän, että seuraavassa hetkessä voin ihastua naiseen.

Ja se on ollut mielestäni niiden kivojen miesten pettämistä. Kaikki tai ei mitään. Seurauksena olen siis elänyt yksin.

No, eipä ole minua onnistanut myös naistenkaan kanssa. Koska olen se mikä olen. Ja toiminut niin kuin olen. Tiedättehän, ei koskaan voi tietää kuka tulee kulman takaa jne. Välillä myös ihan aktiivisesti myös lesbojen joukossakin. Mutta jostain syystä tunnen olevani hieman arka. Pelisäännöt ovat niin kovia.

Mutta lyhytaikaisia onnistumisiakin on ollut. Nyt jo tosin hieman lannistunut, erakoitunutkin, koetan vältellä ihastumisia, mutta kyllä ne aina vaan sitten iskevätkin. Ei voi välttyä niiltä. Ehkä tuossa voisi teillekin, naiset, olla apua.

Moneenko naiseen olette oikeasti olette ihastuneet? Kuvittelin, miten pieneen ja tiukkaan pilluuni mahtuisi tuollainen kalu Kuljetin kättäni edestakaisin hänen housujensa päällä, ja samaan aikaan mies siirsi hamettani ylöspäin vyötärölleni. Ohuet alushousuni joustivat, kun mies ahnaasti työnsi kätensä niiden alle. Inahdin kuuluvasti, kun mies kosketti vaativasti pilluani. Olin varma, että naapuri-pöydässä arvattiin mitä keskenämme teimme.

Se ja aika menetttivät merkityksen, kun mies alkoi hieromaan yhdellä sormella klitoristani ja toisella työntelemään sisään ihanan märkään pilluuni. Hänen mahtava kalunsa kasvoi entisestään, kun hieroin edelleen etumusta. Tilanne, jossa olin, oli niin erikoinen ja kiihottava, että jo se sai minut melkein tulemaan.

Kun mies vielä hieroi ja nai minua sormillaan nyt jo täydellä vauhdilla, olin valmis saamaan orgasmini. Yritin vetäytyä pois mutta mies sai minut katseellaan pysähtymään. Hän katsoi ohi minun vieressä sijaitseville hisseille ja ymmärsin mitä hän tarkoitti.

Kuin unessa siirryin hissiaulaan miehen seuratessa minua. Pilluni sykki koko ajan ja hengitykseni oli pinnallista ja kiihtynyttä. Ovien sulkeuduttua mies painoi "seis" -nappulaa. Mies työnsi minut hissiseinää vasten, veti hiuksista taaksepäin ja nosti samalla toisella kädellä hameeni ylös. Alushousuni hän kiskaisi yhdellä voimakkaalla vedolla pois ja ne repesivät ja putosivat lattialle.

Tämä voimakas, vanha mies teki minulle sellaista, jota kukaan ei vielä ollut minulle siihen mennessä tehnyt. Kerjäsin kyrpää sisälleni, olin oudon kiiman ja vallankäytön uhrina.

Olin selin seinää vasten ja mies nosti toisen jalkani ylös. Olin onnistunut avaamaan hänen sepaluksensa ja sieltä puski ulos paksuin kyrpä mitä toivoa saattaa. Pilluni oli edelleen märkä kahvilassa aloitetun sekstailun jäljiltä.

Miehen terska kiilteli ja oli valmis tulemaan sisääni. Nostaen jalkaani ylemmäs mies asetti kalunsa pilluni huulille ja työntyi sisääni hitaasti sentti sentiltä. Voihkin ja kiemurtelin samalla kun ihana kyrpä täydessä erektiossa upposi työntö työnnöltä syvemmälle ja syvemmälle kunnes oli kokonaan sisällä tiukassa ja liukkaassa pillussani. Hitaat työnnöt nopeutuivat ja pian hän nai minua täydellä voimalla.

Hänen kalunsa oli syvällä, ja minä hieroin vielä vastaan ja kerjäsin lisää. Odotin malttamattomana miten hänen ihana kuuma sperma tulisi syvälle pilluuni ja valuisi sieltä sitten reisiäni pitkin pois. Mielikuvani antoi uutta kicksiä ja tunsin miten orgasmini alkoi vavisuttaa minua samalla kun mies jatkoi kovaa naimistaan, ja sain mahtavan kuuman orgasmini ja pilluni puristui entisestään kovan kyrvän ympärille.

Mies laski jalkani alas ja käänsi minut ympäri ja työnsi taas seinää vasten. Hameeni nostettiin taas ylös ja tunsin miten iso kyrpä tökki takapuoltani valmiina työntymään sisääni. Mies otti kiinni pakaroistani ja survoi kalunsa sisääni, toisin kuin äsken, voimakkaasti ja nopeasti, huusin ääneen tuskan ja mielihyvän aiheuttamasta tunteesta. Naidessaan minua takaapäin pieni pilluni oli jälleen mukana täydessä touhussa.

Pyöritin peppuani samalla kun mies nai minua, tunsin miten hän painoi selkääni notkolle ja sai paremmat näkymät pillulleni. Huumaavaa ääni ja kiiman tuoksu sai minut jälleen halukkaaksi, ja kerjäsin tuolta vanhalta mieheltä lisää kyrpää.

kipu orgasmin jälkeen www iskuri net Oikeasti se oli ihana ja kaikki sujui ilman suurempaa sähläystä vaikka kopioin kovasti hänen tekemisiä ja olin kömpelön hermostunut. Monet ovat kuvailleet miten he alkoivat flirttailemaan terapeutin kanssa jne. Suomalainen web-kamerayhteisö rohkeille ihmisille. Söpö blondi on todellakin. No sitten siihen asiaan mikä nyt päätä pakottaa.

0 thoughts on “Kipu orgasmin jälkeen www iskuri net

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *